*

saloniemi Kärttyisä paremmintietäjä.

Demarit taas tienhaarassa

Antti Rinne valittiin demareiden uudeksi puheenjohtajaksi, ja politiikan riemuviikot vaan jatkuvat. Politiikan harrastajille tämä kevät on ollut ainakin tapahtumakkaampi kuin pitkään aikaan.

Antti Rinteen valinta oli itselleni ainakin hienoinen yllätys. Tiesin kisan tiukaksi mutta odotin kuitenkin Urpilaisen voittavan. Näin ei käynyt. Antti Rinne tulee politiikkaan ulkokehältä -- Rinne ei ole istunut kansanedustajana päiväkään, eikä sen pahemmin ministerinä. Ministeriksi valitaan usein kansanedustaja mutta ei se pakollista ole. Tässäkin hallituksessa maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen ja entinen omistajaohjausministeri Heidi Hautala eivät ole kansanedustajia.

Ainakin Osmo Soininvaara ja Risto Uimonen ovat tehneet jo oman analyysinsa Rinteestä. Molempien herrojen analyysissa minua kovasti häiritsee tapa esittää Rinne jonkinlaisena light-persuna. Rinteen poliittisesta linjasta ei ole vielä yhtä pamflettia ja linjapuhetta enemmän tietoa, mutta perussuomalaiseksi häntä ei kyllä oikein voi nimittää.

Risto Uimonen tekee mielestäni vielä rankemman ajatusvirheen sanoessaan, että

– Rinteen lähtökohta on vaikea, sillä puolue on lähes kahtiajakaantunut. Hänen pitäisi ottaa merkittävä vaalivoitto, mutta sitä ennen yhdistää puolue. Hän saa varmasti joitakin perinteisiä kannattajia, jotka ovat nukkuneet, äänestämään. Samalla kuitenkin osa Urpilaisen mukana tulleista äänestäjistä katoaa. Lopputulos saattaa olla plus miinus nolla.

Sosialidemokratia on taisteleva työväenliike, ja ennen kaikkea sisäisesti taisteleva. Demarit on Suomen puolueista se, joka on eniten inherentisti jakautunut erilaisiin fraktioihin ja kuppikuntiin. Voimakas jakautuminen ja jäsentenväliset ei ole demareille mitään uutta vaan puolue-elämän ruisleipää. Rinteen lähtökohdat ovat toki vaikeat mutta eivät siitä syystä että kenttä olisi jakautunut.

Soininvaara puolestaan kirjoittaa

Olisi helppo ennustaa yhä laskevaa kannatusta demareille. Itkuun eivät valinnan jälkeen purskahtaneet vain monet puoluekokousedustajat vaan myös moni sivistynyttä puoluetta kaipaava äänestäjä. Vihreille pitäisi olla helppoa kalastaa puolueensa menettäneitä vihertäviä demareita.

Tämä on toinen yleisesti esitetty väite jota en hyväksy. En usko että puolueen puheenjohtajan vaihto itsessään aiheuttaa edes havaittavaa muutosta äänestyskäyttäytymisessä. Lisäksi epäilen että Rinteen demarit eivät ole sen sivistymättömämpiä kuin Urpilaisen SDP:kään. Vaaleissa ratkaisee edelleen nukkuvien puolue ja iso osa ympäri puoluekenttää äänestävistä sitoutumattomista äänestäjistä. Tämän porukan käytöstä pystyy arvioimaan mutta varmaa se ei koskaan ole.

Uimonen kirjoittaa myös:

– Jutta Urpilainen on yrittänyt olla puolueen uudistaja ja hakea uusia äänestäjiä siirtymällä kohti keskustaa. Nyt mennään taaksepäin ja ehkä myös kohti konservatiivisempaa, perinteisempää vasemmistopolitiikkaa, Uimonen sanoo Yle Uutisten haastattelussa.

On aivan varma että Rinne toteuttaa vasemmistolaisempaa politiikkaa kuin Urpilainen. Toisaalta on kyllä muistettava että varsinkin Urpilaisen eurotalouspolitiikka meni oikealta ohi jopa Saksan kristillisdemokraateista, joten politiikan vasemmistolaistaminen ei ole sinänsä mitenkään mullistavaa. Taaksepäin menemisestä en osaa sanoa. Varmasti jos Urpilaisen kausi määritellään eteenpäinmenemiseksi, mutta en pidä tätäkään oikeutettuna analyysina.

Mikä Urpilaisen sitten lopuksi kaatoi? Tähän kysymykseen ei ole varmasti ole yhtään oikeaa vastausta. Urpilaisen kautta leimasi koko ajan tietty reaktiivisuus. Osa asioista oli sellaisia joille Urpilainen ei tietysti voinut mitään. Eurokriisi ja Yhdysvaltain luottolama ovat varmasti tällaisia. Toisaalta esimerkiksi demareiden vuoden 2011 vaalitavoitteet olivat pelkkää reaktiota perussuomalaisiin: eurolainojen kummalliset takuumekanismit ja Urpilaisen maassa maan tavalla -painotuksia on vaikea nähdä mitään erityisen sosialidemokraattista, enemmänkin persupelkoa.

Koko Kataisen hallituksen muodostamisprosessi oli myös tietyllä tavalla reagointia Perussuomalaisiin. Ylilaajan koalition ainoa yhteinen nimittäjä oli vastuunkanto ja se, että Perussuomalaiset jättäytyivät oppositioon. Kataisen hallitus ei myöskään ole ollut erityisen toimintakykyinen koskaan. Loppukauden kehysriihet ja vakauttamispaketit ovat tietysti hyviä alkuja, mutta konkreettisia toimia ja vaikuttavutta vielä odotellaan.

Miten Rinteen SDP:lle sitten käy? Aivan ensimmäiseksi Rinne on ongelmissa ministerisalkutuksen kanssa. Vaikka demarit ovat tottuneet sisäisiin taistoihin, on puheenjohtajan kyettävä käyttämään kaikki valta maksimaalisesti. Rinteellä on voimakas paine valtiovarainministerin pestiin. Toisaalta haaste on suuri: Urpilainen on ollut ministerinä vuosia, Rinne ei päivääkään.

Pikkulinnut lauloivat, että Rinnettä ei sittenkään rahaministerin salkku kiinnostaisi. Duunaritaustasta ponnistaneelle miehelle työministerin salkku olisi mieluisampi. Tämä toisaalta edellyttäisi demari-ikoni Ihalaisen syrjäyttämistä. Valtiovarainministeriksi on kuulunut veikkauksia Backmanista, mutta myös Eero Heinäluomasta. Heinäluoma olisikin jännittävä valinta.

Demareiden kannatus noussee maltillisesti rinteen ensimmäisinä kuukausina. Tasainen kannatuksen lasku taittuu ja demarit todennäköisesti saavat uutta uskoa, kun kannatus tasaantuu 15 prosentin tietämille.

Epäilen myös, että Rinteen suurin tavoite on saada puolue mahdollisimman nopeasti oppositioon. Demareiden pitkä, yhtenäinen hallitustaival ja vastuunkanto on varmasti yksi iso osasyy kannatuksen laskuun. Se kuinka Rinne aikoo oppositioon lähteä on mielenkiintoista. Rinteen linjapuhe oli huomattavasti sovittelevampi kuin hänen aiemmat linjauksensa maan makaamisesta, mutta yhtäkaikki hallitusohjelma ja Rinteen linjat saattavat olla liian kaukana toisistaan mahtuakseen samaan hallitukseen.

Jännäksi käy.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (22 kommenttia)

Käyttäjän saloniemi kuva
Tuomas Saloniemi

No lue se itse ja päättele. Mun mielestä yritän aika neutraalisti tässä käsitellä demareita.

Käyttäjän saloniemi kuva
Tuomas Saloniemi

Tänne asti pääsit lukematta sanaakaan? Pysy klassisena!

Käyttäjän saloniemi kuva
Tuomas Saloniemi

En mä väitä että demarit olisi hajanainen puolue. Sitä ne ei ole. Demarit on vaan paljon muita puolueita tottuneempia jäsentenvälisiin ja sisäisiin skaboihin, että se ei haittaa.

Käyttäjän jojalonen kuva
Jussi Jalonen

En tiedä, ovatko demarit muita puolueita tottuneempia jäsentenvälisiin, mutta SDP tosiaan kyllä osaa käsitellä kiistansa paremmin kuin muut puolueet.

Keskustassa esimerkiksi puukot ja puntarit viuhuvat vähintäänkin yhtä paljon kuin demareissa. Kaiken lisäksi siellä kyse on harvemmin edes mistään aatteellisista tai poliittisista jakolinjoista. Potut maksetaan pottuina ihan vain silkan henkilökohtaisen koston vuoksi, ja verikostot jäävät elämään vuosikausiksi.

En ole katsellut sosialidemokraattien menoa sisältäpäin, mutta ainoa pitkäaikainen vendetta, minkä muistan julkisuudessa mainitun, oli vuoden 1994 kamppailu presidenttiehdokkuudesta Sorsan ja Ahtisaaren välillä, joka sitten kostautui viimemainitulle kuusi vuotta myöhemmin. Mutta eipä puolue tosiaan siitäkään kärsinyt. Päinvastoin, presidentinvirka pysyi demarien hallussa vielä kaksitoista vuotta.

T Piepponen

Tienhaarassa.

Toisessa kyltissä lukee: "Ankeus - 1 km"

Ja toisessa: "Ankeusla - 1 km"

Sama kumman valitset ja kilsan päästä olet jokatapauksessa Ankeudessa.

Aulis Mäkitalo

Ministerisalkutuksen kanssa ei Rinteelle mitään ongelmia synny. Ei synny koska ei synny mitään salkutusta. Rinne astuu Urpilaisen paikalle valtiovarainministeriksi ja muut SDP:n ministerit jäävät paikoilleen. Politiikan toimijat ovat yleensä käytännöllisempiä kuin politiikan seuraajat ja kommentoijat.

Käyttäjän saloniemi kuva
Tuomas Saloniemi

Tämä on tietysti täysin mahdollista. Iso osa rinteen kritiikistä ja omasta ohjelmasta on kuitenkin nykyisen hallituksen raha- ja finanssipolitiikan arvostelua. Rinne voi toki nousta valtiovarainministeriksi, mutta samalla uhraa sitten oman kuherruskuukautensa kentän ja median kanssa. Koska Rinnettä aletaan samantien laittaa koville siitä, miksi tämä toteuttaa sitä politiikkaa jota hän kritisoi ohjelmassaan.

Käyttäjän ilarikiema kuva
Ilari Kiema

Asiallinen kirjoitus.

Ode höpäjää taas omia juttujaan kirjoittaessaan, että "kaikkialla Euroopassa" demarit ovat samoissa vaikeuksissa. Saksan liitopäivävaaleissa SPD sai vain 25, jotain prosenttia äänistä, mutta Se johtui Angela Merkelin henkilökohtaisesta kansan suosiosta. Saksan suurissa kaupungeissa demarit ovat vahvoja. Tanskassa on demarivetoinen hallitus, ja kuntavaaleissa 2013 demarit olivat jälleen ja yllättäin Tanskan suurin puolue.

Suomessa aina leimataan erimieliset menneisyyden kannattaviksi kun kaikki haluaa olla niitä nykyaikaisia ja "uuden näkemyksen" kannattajia. Tosiasiassa 1990-luvun Nokia tai Pekka Himasen visiot ovat sitä talous historian menneisyyttä. Tulevaisuus on valmistavassa teollisuudessa ja Suomen täytyy säilyä valmistavan teollisuuden maana. Saksassa tämä on oivallettu aikaa sitten, niin CDU:n kuin sosiaalidemokraattienkin piirissä.

Käyttäjän saloniemi kuva
Tuomas Saloniemi

Minä kyllä väittäisin, että Suomi ei ole enää ollut aikoihin valmistavan teollisuuden maa, eikä teollisuuden noin ylipäätään. 70-luvulta lähtien teollisuustuotanto on laskenut bkt-osuuksissa tasaisesti, samalla kun palveluala on noussut. Ja bkt on tietysti noussut 45 asteen kulmassa.

Siitä olen samaa mieltä että Euroopan demareiden niputtaminen edes yhden kattokäsitteen alle on ongelmallista. Euroopan demaripuolueilla on enemmän yhteistä keskenään kuin vaikkapa Euroopan Vihreillä, mutta poliittiset ilmastot ovat joka maassa niin erilaisia että yhdestä "demarien kriisistä" puhuminen ei ole mahdollista.

Käyttäjän markok kuva
Marko Kivelä

Joillekin yksittäisille demareille tuo valinta näyttää osoittautuneen liian kovaksi palaksi, kuten itku-uutiset puoluekokoustilasta ja muutamat julkisuuteen asti päätyneet eroilmoitukset kertovat. Mutta lienee niin, että demareissa on jäljellä lähinnä se ydinkannattajakunta, joten tuskin mitään suuria siirtymiä tämä valinta aiheuttaa. Itse uskon, että ainakin joksikin aikaa puheenjohtajan vaihdos lisää demareiden energiaa ja houkuttelevuutta äänestäjien keskuudessa. Tosin lopullinen vakutus nähdään vasta sen jälkeen kun Rinne on ehtinyt luotsata puoluetta vuoden tai pari.

Politiikan suhteen kiinnostavaa on, että mitä demarit oikein aikovat? Yrittävätkö he roikkua heikossa ja epäsuositussa hallituksessa vai ajavatko he maan hallituskriisiin ja sitä kautta uusiin vaaleihin? En itse uskio, että he ehdoin tahdoin hallitusta kaatavat, mutta toisaalta tämä vaihtoehto ei välttämättä ole tulevissa minihallitusneuvotteluissa kovin vaikea.

Käyttäjän moro kuva
Markku Tyry

Demarit eivät ole tienhaarassa. Tienhaara tarkoittaisi aatteellista muutosta. Sellaista ei ole tulossa. On tulossa linjanmuutos, ja se ei ole tienhaarassa olemista.

Käyttäjän markok kuva
Marko Kivelä

Tienhaara tarkoittaa oikeastaan sitä, että on valittavana kaksi tai useampi erilaista suuntaa, joten jos Rinteen suunta poikkeaa aiemmasta, niin kyllä ne ovat tienhaarassa, valitsevat he sitten kumman tahansa.

Käyttäjän moro kuva
Markku Tyry

No, tienhaaroja on monenlaisia, valtatien haarasta pihapolun haaraan. Suhteellista siis.
Linja vaihtuu, ei aate.

Käyttäjän heke kuva
Heikki Paananen Vastaus kommenttiin #21

"Tienhaara on Suomen lukko".
Noin sanottiin Tali-Ihantala elokuvassa.
Olisiko Demareista nyt Suomen lukoksi?

Markku Lilja

Aika tyhjänpäiväinen kirjoitus. Demarien suurin ongelma on se, että nyt ei ole voitu eikä lähitulevaisuudessa voida vain jakaa hyvinvointia, sitä pitää myös kyetä luomaan. Siihen eivät menneisyyden keinot riitä.

Käyttäjän Verraton kuva
Kalle Salava

Hyvä kirjoitus.

Lopputulema on kuitenkin mielenkiintoinen - jos ja kun Rinne haluaa oppositioon ja ei voi uskottavasti sitoutua hallitusyhteistyön jatkoon sellaisena, kuin mistä on sovittu, niin kuinka hän tilanteen korjaa?

Minusta se tapahtuu juurikin aloittamalla neuvottelut ja ajamalla ne tilanteeseen, jossa neuvotteluiden kaatuminen ei ole ainakaan yksin hänen syytänsä. Julkisuus on haaste ja julkisuusvoitto tavoite.

Tästä syystä minihallitusneuvotteluissa kehysriihen avaaminen on muille hallituspuolueille iso riski ja todennäköinen virhe. Niin kauan kuin sitä ei ole avattu, johtaa hallituksen kaataminen Rinteellä julkisuustappioon.

Sovitusta on pidettävä kiinni.

Käyttäjän saloniemi kuva
Tuomas Saloniemi

No tämä se suuri kysymys mun mielestä on, ja juuri tässä kohtaa mä en keksi yhtään exittiä jossa rinne vois olla sekä muutosvoima että valtioneuvoston jäsen yhtä aikaa. Minihallitusneuvottelut voi hyvin olla se kohta jossa näin vois tehdä mutta Rinteen strateginen positio on todella hankala.

Käyttäjän Verraton kuva
Kalle Salava

Samaa mieltä.

Tai siis on tietenkin olemassa ihan perinteinen poliittinen konsti - harhautus. Tehdään jotain ei-niin-merkittävää, mutta symboolista. Jos "solitaadiruusvero" ei olisi voimassa, se keksittäisiin just nyt. Näitä temppuja tarvitaan tällaisiin tilanteisiin.

Epäselvää kuitenkin on, onko Rinteellä todellista halua yrittää tätäkään oljenkortta, ja voiko se toimia enää näin lähellä vaalea. Minä en usko siihen. Rinne luultavasti tulee ihan tietoisesti kaatamaan hallituksen, mutta esittämään samalla, että ei se ollut hänen syynsä.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Luulisin, että suurin osa tamperelaisista äänestivät Rinnettä.

Käyttäjän JairiPalonen kuva
Jairi Palonen

Harmittavaa Jutan kannalta ettei hän Puheenjohtaja kaudella muuttanut kurssia, vaan veti oikeisto demarien politiikkaa, minkä Lipponen puolueelle jätti, ja jota Demarien johtoryhmä suosi.

Pakkoruotsi sitä ei duudarit niele ! ja kalliin Julkisen sektorin tukeminen ja paisuttamien, on yksi osasyy kestävyysvajeeseen, mainittakoon esim. Heinäluoman ja silloisen kuntaministerin Mannisen sorvaama kuntaliitoksien 5-vuoden irtisanomis sopimus, jota kuntaliitos kuntia kurittaa.

Myös Eläkeläiset menettivät ostovoimaa taitetun iddeksin takia, ja myös sieltä kannattaja joukosta oli tyytymättömyyttä Demarien politikkaan !

Myös Kreikan tukipaketissa, oli sellaisia muotoja jota ei kansa hyväksynyt.

Jutan uskottavuus oli mennyt, mielipidemittaukset Demarien kannatuksesa sen osoittivat.

Kaikella on oma aikansa, nyt olisi puolueen muutettava kurssia siihen alkuperäisille juurille, mihin puolue on alkujaan perustettu, vasemmalle eikä KILPAILLA KOKOOMUKSEN KANSSA SAMOISTA HYVÄOSAISTEN ÄÄNISTÄ, EIKÄ RUOKKIA TÄTÄ HYVIN VOIPA VERKOSTOA, JOILLE EI MIKÄÄN RIITÄ.

Keskusta teki aikanaan Vanhasen johdolla saman virheen ja puoluen kannatus romahti, nyt Sipilä vetää perinteistä Alkion linjaa, ja kannatus on lähtenyt nousuun. Tästä olisi Jutankin pitänyt oppia, koska varoituksen ääniä kentältä tuli vuosia.

Käyttäjän valtteriaaltonen kuva
Valtteri Aaltonen

Ainakin minun mielestäni varsin osuva analyysi. Haasteita on. Toisaalta tuosta persunpelosta on sanottava, ettei se ole ohjannut vain sdp;tä, vaan kyllä koko poliittinen kenttä on ollut jytkyn jäljiltä enemmän tai vähemmän sekaisin.

Käyttäjän saloniemi kuva
Tuomas Saloniemi

On toki, mutta nyt puhuttiin ajasta ennen jytkyä. Kaikki puolueet Keskustaa ja Kristillisdemokraatteja lukuunottamatta alkoivat tehdä antiperussuomalaista kampanjaa, mikä osoittautui jälkikäteen aikamoiseksi virhearvioinniksi.

Toimituksen poiminnat